Voitto ja häviö

Raahe-Kiekko voitti kotonaan paikallisvastustaja JHT:n luvuin 4-3.

Ensimmäisessä erässä Ratsumiehet pääsivät peräti neljä kertaa ylivoimalle ja toinen ylivoima tuottikin tulosta, kun Toni Nurminen laittoi kiekon maalin edestä one-timerilla sisään, kun Iiro Määttä ja Patrik Jääskeläinen passasivat.

Toinen erä oli enempi JHT:n hallintaa. Ratsumiehet ottivat tyhmiä jäähyjä ja ennen erän puoltaväliä muutama vuosi sitten Raahessakin pelannut Jarno Palola pisti kiekon Miska Olanderin selän taakse Iiro Hietakankaan ja Miko Uutelan syötöstä. JHT:lla oli tilaisuus mennä johtoon, kun Joel Jääskeläinen sai kahden minuutin jäähyn koukusta. Se alivoima tapettiin ja hetki siitä Ratsumiehet olivat taas johdossa. Ensin Tatu Rossinen pisti kiekon maaliin Aapo Muotion syötöstä ja tasan minuuttia myöhemmin Tomi Tervo pisti lukemiksi 3-1 Paavo Hiltusen ja Jasper Anttilan syötöstä.

Kolmannen erän alussa Raahe-Kiekko siirtyi ylivoimalla 4-1- johtoon, Iiro Määttä maalasi, Patrik Jääskeläinen ja Jesse Lyytinen syötti.

Reilu minuutti meni ja sitten alkoi nyrkkitappelu, joka sai alkunsa Joel Jääskeläisen laukauksesta paitsiovihellyksen jälkeen. Leevi Rautiainen kävi muistuttamassa Joelia ja Joel puolustautuessaan tiputti hanskat. Pienen iskujenvaihdon jälkeen Joelille erävoitto ja 5+20 ja laukauksesta kymppi. Rautiaiselle kakkonen, hän ei tiputtanut hanskojaan.

JHT sai kaksi kavennusmaalia Iiro Hietakankaan toimesta, mutta voitto RaKille 4-3.

Lauantaina vastassa oli vieraissa Lapuan Virkiä.

Ensimmäinen erä oli ratsumiehille ja Suomi-Sarjadebyytin tehneelle maalivahti Ville Kallunkille todella synkkä. Paremminkin naisten Superpesiksen menestyjänä tunnettu Virkiä teki 17 minuuttiin peräti neljä maalia ja Kallunki sai tehdä tilaa Miska Olanderille.

Raahe-Kiekko teki ottelun ainoan maalinsa toisen erän lopulla. Eetu Apila maalasi, Aapo Muotio ja Eeli Auronen syöttivät.

Kolmannen erän lopussa Raahe-Kiekko yritti vielä saada maaleja ilman maalivahtia, mutta Lapuan Joshua Kossila laittoi ratsumiesten takin umpeen.